Image Slider

Elokuun viimeimen

| On
31.8.16
Elokuun viimeinen päivä huomenna alkaa syksy vaan eiköhän niitä kauniita päiviä vielä tule ja toivottavasti saadaan komea ruska.Loppukesän puutarhasta löytyy vielä kukkijoita. Neilikkaruusu ja Henry Hudson jatkavat vielä, Hudsonissa on vielä monta nuppua. Alppikärhössä on kukkia ja koristeellisia siemenkotia samoin hauskat siemenkodat löytyy kiinankeltakärhöstä.


Komeamaksauoho alkaa pikkuhiljaa muuttaa väriään.


Eipä ne kannat ehtineet taaskaan kukkia.


Näkymä pergolasta ulko-ovelle ja Roope lempipaikallaan.


Tädykkeet ovat jääneet vähän muiden kasvien jalkoihin.


Resuisen näköinen päivänkakkara jonka nimeä en nyt muista, mutta on tämän kevään siemenkasvatus.


Vielä ne pörriäisetkin jaksavat olla työn touhussa.


Tänään kun olin taas rikkaruohoja kitkemässä niin punarinnan poikanen tuli ihan puolen metrin päähän, mutta kun hain kameran niin eipä se enää niin lähelle tullut ja vikkeläkin se oli ei oikein kunnon kuvaa saanut taidan ottaa huomenna kameran jo valmiiksi mukaan.

Huomenna alkaa syyskuu pitää varmaan lohdutukseksi alkaa selailemaan kevätsipuli kuvastoja.

Sukkia ja kukkia

| On
27.8.16
Puutarhan hoidon ohella on tullut neulottua muutama pari villasukkia. En oikeastaan osaa ollakkaan jos ei käsillä ole jotain tekemistä, varsinkin iltaisin on mukava tehdä jotain samalla kun katselee tv.tä

Olen nyt ihastunut Niina Laitisen ohjeisiin joissa on pitsiä ja palmikkoa, mutta myös ihan perusmallia raitaa ja yksiväristä ihan omaa mallistoa olen tehnyt.


Puutarhassa ei nyt ole paljon uusia kukkijoita konnanyrtti taitaa olla uusin.


Syysleimuista tummempi kukkii ja vaaleampi on jo kuihtunut. Onhan tuolla syysasteriakin mutta ne ovat vähän heikossa hapessa.


Syyslannos on jo levitetty ja kohta pitää aloitta uuden pionipenkin teko muutamia pioneja on tulossa. Nyt kun mies on enimmäkseen leikannut nurmikkoa alkaa hänkin olla sitä mieltä, että siitä on päästävä eroon.

Kuuntelin ihmeissäni kun hän suunnitteli mihin tulee lisää ruusupensaita ja miten tuo saa levitä tuohon suuntaan ja tuo tuonne, alan varmaan onnistua käännytyksessä.

Aurinkoisempaa elokuun loppua kaikille.

Omalta pihalta ja vähän muualtakin

| On
9.8.16
Avoimet puutarhat päivänä kävin tutustumassa Kupittaan siirtolapuutarhaan Turussa puutarhan vuokrasopimus päättyy 2020 ja sitä uhkaa siirto. Olen monet kerrat odotellut bussia puutarhan vieressä ja miettinyt miten hienoja ne palstat mahtaa olla. Puutarhan toisella puolella on vilkkaasti liikennöity tie ja toisella Citymarketin pysäköintialue.

Siellä oli selvästi jo luovuttamisen tuntu ja jotkut olivat jo hylätyn näköisiä, toki niiden omistajat ovat iäkkäitä eikä voimia enää löydy niin paljon kuin ennen. Omenapuu löytyi jokaiselta ja niissä omenia valtavasti, kukkia ei ollut niin paljon kuin odotin, mutta hienoja olivat kuitenkin. Kahvila rakennuksen vieressä oli myös suihku ja wc-tilat. Siirtolapuutarha on perustettu 1953 ja oli silloin varmasti upea paikka. Luin jostain että siirtolapuutarhojen uskottiin alkujaan estävän tuberkuloosia ja juopottelua.




Omalla pihalta vielä pari kuvaa syysleimut ovat aloittaneet ja kellohyasintti kukkii myös onneksi sillä unohdin nuo sipulit kellariin ihan vaan purkin pohjalle mistä löysin ne vähän nahistuneen näköisinä keväällä, mutta niin ne vain kukkivat.



Tämä pieni lintu lensi päin terassin lasiovea oli tuossa kauan silmät kiinni onneksi toipui ja lensi sitten kastanjan oksalle.



Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Custom Post Signature

Custom Post Signature
-