Slider

Toukokuun 2016 kuvia

31. joulukuuta 2016

Kevätikävässäni jatkan haaveilua ja siirryn toukokuun kuviin. Toukokuussa oli kasvussa jo vauhtia, kastanja alkoi jo antamaan varjoa.  Keväällä ei yhtään haitannut vaikka ei saanutkaan nukuttua kuin muutaman tunnin, koiran kanssa voi lähteä aamulenkille aikaisin aamulla, usein lähdettiin jo ennen viittä.


Toukokuun 5-6 päivinä


Pikkukäenrieska,  tämä leviää meille naapurin puolelta, onhan se kaunis kun menee sen kanssa samalle tasolle.



Tulppaanit ja nauhukset



Pörriäisten kiireet alkoivat



Kastanjassa näkyy jo nuppuja


Saniaiset hyvässä vauhdissa




Toukokuu 9-12 päivinä


Kastanja alkaa jo antaa varjoa


Kirjosieppo on tullut meille aina vapunpäivänä, mutta tänä vuonna näimme sen vasta 10. päivä



Kastanjan lehtien avautumista on mukava seurata

Muutamia narsissejakin pihalta löytyy




Kirsikankukkia kävin kuvaamassa Turussa ja Paraisilla. Omalla pihalla ei kirsikkapuuta ole.



Tämä on niin kaunis narsissi



Pihapatsas kastanjan varjossa



Toukokuun 20-23 päivinä


Särkynyt sydän. Löysin sille vihdoin sopivan paikan, siinä se tuntui ainakin viime kesänä viihtyvän.



Omenapuut kukkivat runsaasti


Muutamia tulppaaneja



Nurmikolla kasvaa kevätesikkoa vaikka ne joutuvatkin leikkurin jyräämiksi.



Sammalleimut jatkavat leviämistään



Norjanangervo piti välivuoden kukinnassa alasleikuun takia, viime keväänä kukki taas.



Kuunliljat ovat kauneimillaan silloin kun alkavat kasvaa



Koiralenkillä aikaisin aamulla kun sekä ihmiset ja tuuli vielä nukkuvat. Nämä kuvat n. klo 5.30




Tulppaaneja ja narsisseja piristämässä ruusuaidannetta


Lisää omenapuun ihania kukkia



Toukokuun 23-28 päivinä


Syreenejäkin vielä oli, nämä eivät tosin ole omalta pihalta



28 päivänä hevoskastanja kukki jo täysillä.



Paljon muitakin kukkia oli alkanut kukkia toukokuun lopussa, mutta niistä sitten seuraavalla kerralla.

Tänään on vuoden viimeinen päivä, joten toivotan kaikille oikein hyvää ja onnekasta vuotta 2017.

Tulkoon siitä oikein lämmin, aurinkoinen ja sopivan sateinen puutarhavuosi meille kaikille puutarhahörhöille.


5 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan raikas postaus, upeita kukkijoita ja värejä...tuo on jälleen edessäpäin! Toivottavasti talvi on armollinen, jos talvi siis tulee.

    Kaikkea hyvää toivon myös sinulle alkavana uutena vuotena, paljon kukkijoita ja pölyttäjiä, ihania perhosia ja raikasta tuulenvirettä!

    VastaaPoista
  2. Niin ihanat kuvat toukokuulta. Kukkakuvat ovat kauniita, samoin kuin myös luontokuvat. - Ihanaa Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihania värikkäitä kuvia keväästä! Tuli oikein hyvä mieli kun katsoin niitä. Lunta ei ole vieläkään ja harmaata on huh huh. Vaan kevättä kohti ollaan menossa ja se on ihanaa se! Onnea ja iloa, sekä hyvää oloa uuteen tulevaan vuoteen 2017 <3!

    VastaaPoista
  4. ihana postaus! Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Aivan upeat kevätkuvat, pakahduttavat;)

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan