Kesäkuun 2016 kuvia

| On
7.1.17
Kesäkuu olikin sitten iki-ihanien pionien aikaa. Ei niitä vielä montaakaan lajia kuki, mutta istutin lisää syksyllä. Kuvia valitessa huomasin kuitenkin, että pitää ottaa vähän enemmän laajempia kuvia.




Kellukka Mai Tai



Ensimmäisenä pioneista kukkaan ehti Nymph



Tulikellukka lienee hänen nimensä, pirteän oranssi


Alppiruusu alkoi pikkuhiljaa kukkimaan



Juhannuspioni



Roopen kanssa aamulenkillä, aurinko on jo korkealla



Juhannusruusut kukkivat jo ennen juhannusta



Saksankurjenmiekat olivat täällä jo kun tulimme yli 30 vuotta sitten, olen vain siirtänyt ne toiseen paikkaan.


Samoin on käynyt Siperiankurjenmiekkojen kanssa



Itse siemenistä kasvattamani orvokit



Roope täytti kesäkuussa 11 vuotta ja vielä riittää virtaa


Isorikko kukki ensimmäistä kertaa


Verikurjenpolvet



Idänunikon kukat ovat kuin kreppipaperia



Metsäkurjenpovia



Kurjenpolvia, aivan ihana sininen väri




 Pioni


Tämän pionin nimestä en ole varma, se kasvoi täällä kun tulimme ja senkin olen joutunut siirtämään. Olen luullut sen olevan Bowl of Beaty, vaan eipä taida olla.



Sarah Bernhardt on kyllä kaunis, se kukki ensimmäistä kertaa yhdellä kukalla




Tämä pioni on ollut hankala tunnistaa, mutta luulen sen olevan Edulis Superba. Myös tämä oli täällä jo valmiina


Pioni Shirley Temple, ensimmäistä kertaa kukkii sekin



Festiva Maxima pionia oli täällä jo valmiina ja se jaksaa kukkia runsaasti


Jasmikkeet tuoksuvat ihanasti



Tämän ruusun ostin Tokmannilta siinä oli silloin jo kukkia ja voi mikä tuoksu autossa oli kun ajettiin kotiin. Keijunruusu


Näkymä ulko-ovelta


Tämän punalehtiruusun ovat linnut tuoneet, onkohan kiitos talviruokinnasta. Löysin taimen vadelmien joukosta enää ei ole vadelmia, mutta tämä on jo iso pensas.


Juhannuksena oltiin veneilemässä, sää oli sumuinen ja sateinen. Kuvan vene ei ole meidän.

Juhannuksena onnistuin sentään kuvaamaan Kivitaskun ensimmäistä kertaa


Tämä oli viimeinen pioni joka kukki



Itse siirtämäni varjolilja kukki ensimmäistä kertaa


Tähtiputket kukkivat myös, valkoinen vähän vähemmin







Vielä varjoliljan kaunis kukka


Kesäkukkiakin pitää olla ja hieno amppeliteline, naruviritystä ei huomaa, eihän?


Onhan noita Akileijojakin ja nekin kukkivat jo kesäkuun puolella.

Tulipahan paljon kuvia, joten jatketaan seuraavalla kerralla.

Hyvää alkanutta Tammikuuta kaikille. Pakkaset hellittivät, mutta aamulla tuli lunta vaakatasossa.
9 kommenttia on "Kesäkuun 2016 kuvia"
  1. Ihania, ihania kukkia!! Suloinen on myös tuo Roope-koira <3

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkia! Minun mielestäni pioni on se paras, mutta myös ruusut, tähtiputki ja varjolilja ovat kauniita. Minäkin istutin viime kesänä pionia lisää, toivottavasti pysyvät hengissä.

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita ja kauniisti kukkivia pioneja, kurjenmiekkoja ja ruusuja ja vilahtaapa siellä kuvissa myös todella suloinen nelijalkainen.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kukat ja kuvat sekä supersöpö Roope!

    VastaaPoista
  5. ihania, piristäviä kuvia näin talven keskellä.

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihanaa oli katsella kesäisiä kuvia yhdestä lempikukastani! Täällä on jo niin kiva ikävä kesää. Ja Roope, super suloinen westie. Wesieillä on minun sydämmessänni eritinen paikka. Omani oli 13,5 vuotta kunnes hänet oli päästettävä koirien taivaaseen <3.

    VastaaPoista
  7. Liityin lukijaksesi. Aivan upeita valokuvia ja ihana puutarha sinulla. Olen tässä etsinyt ajan kanssa uusi puutarhablogeja ja niitähän tuntuu löytyvän. Tervetuloa myös omaan Puutarhaeloa-blogiini visiitille. Olen intona puutarhaan ja puolivakavissani valokuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukavaa saada uusi lukija.

      Poista

Custom Post Signature

Custom Post Signature
-