Slider

Kevät kuulumisia

24. huhtikuuta 2017

Eipä ainakaan kovin lämpöisiä kevät kuulumisia voi kertoa. Vaikka nytkin aurinko paistaa, niin kylmä tuuli puhaltaa. Kävin ottamassa vähän kuvia pihalta, löytyyhän sieltä joitain sitkeitä sissejä.

Sitkeä sissi olen koittanut itsekkin olla esim. haravoinut ja tyhjentänyt kompostia kasvulaatikoihin.

Viikonlopuksi luvattiin jo vähän lämpenevää, mutta äsken kun katsoin ennustetta niin lämpötilat oli jo pudonneet puolella, eli nähtäväksi jää mitä sieltä tulee.


Vielä löytyy krookuksia, ensimmäiset kukkijat on jo lakastuneet



Näissäkin on jo nuppuja



Jalokiurunkannus


Näiden piti olla perunanarsisseja joita laitoin syksyllä ruukkuun. Kauniita kuitenkin.



Päivänliljat


Valkovuokot lisääntyvät mukavasti, viime keväänä oli vain yksi.



Kallionauhukset kasvavat tosi aurinkoisessa paikassa, mutta ovat ainakin toistaiseksi selvinneet.



Kohta kukitaan



Särkynyt sydän on selvinnyt talvesta hänkin.



Tuoksuköynnös kuusamalla on kiire lämpimällä seinustalla.



Mustaherukka avaa varmasti lehtensä jos ja kun tulee lämmintä.



Kevätkaihonkukka on aina aikainen.



Vuohenjuuri


No jopas, kohta kukkii nuokin.



Alppikärhö


Akileija


Patjarikko muistaakseni, kivikkokasvi kuitenkin.



Kevät pikkusydän



Peura perhana on syönyt nämä. Aina öisin kun herään on pakko mennä katsomaan ikkunasta etteivät ne vaan ole herkutelemassa mun tulppaaneilla. Yhtenä aamuna kun keitin kahvia niin huomasin peuran kulkevan pihalla, se sai kyllä äkkilähdön.



Ihana kevät-tähtien väriläiskä.

Siinä muutamia mitä löytyy, onhan siellä muutamia muitakin. Nyt vaan jään odottamaan sitä lämpenemistä.


6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! On se vaan niin kiva, kun kukat nousevat lumen ja risukasojen alta. Harmi, kun peurat ovat tehneet tihutöitään.- Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Onpa sinun pihallasi kevät jo pitkällä! Paljon sellaista, mistä minä vasta uneksin. Toivoa keväästä siis on.

    VastaaPoista
  3. Oi miten pitkällä kevät jo teillä on, sinulla nupuillaan, meillä vasta pilkistelee maasta.. Toivotaan lämpimiä säitä vappuviikonlopulle, olisi jo korkea aika ...

    VastaaPoista
  4. Miten niin, että jotain. Siellähän on melkein paratiisi tänne verrattuna. Minulle uusi tuttavuus tämä jalokiurunkannus. Ja miten isot päivänliljat ja nauhukset ja nuput monessa muussakin tulossa. Ihanaa.

    VastaaPoista
  5. Kevät näyttää olevan pihallasi jo tosi pitkällä. Minulla penkeistä pilkistää tuskin mitään.
    Ihanat keväiset kuvat.

    VastaaPoista
  6. Näyttää keväältä. Kevätpikkusydän näyttää somalta jo noinkin aikaisessa vaiheessa :) Talvisin vapputerkuin Viherrilli

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan