8. heinäkuuta 2018

Pionit meni ja ruusut tuli

Hei taas pitkästä aikaa.
Kovin on ollut hiljaista täällä blogissani. Saamattomuus taitaa vaivata kirjoittajaa.
Nyt ollaan jo kohta heinäkuun puolessa välissä. Alkukesän kuivuudesta selvittiin vain kotkansiipi saniaisten kuivumisella.  Eilen leikkasin ne pois ja tulipa kivan näköistä siihen kastanjan alle, noinkohan haluankaan niitä enää siihen.

Vaan nyt niihin pioneihin ja ruusuihin. Pionit ovat jo kukkineet vain joitain sivunuppuja on vielä. Mutta voi olla etteivät ne jaksa edes aueta enää.
Ruusut sensijaan ovat kukinta vuorossa. Juhannusruusu toki on jo kukkinut sehän aloitti jo toukokuun puolella. Muut ruusut kuitenkin kukkivat ja erityisen ilahtunut olen Merveille ruusun kukista, olen täysin myyty sen tumman samettiselle kukalle.


Juhannuspioni



Edulis superba

Julia rose kukki ensimmäistä kertaa hennon kauniilla kukilla.  Samaan aikaan on erivärisiä kukkia.


Jan van leeuwen

Toivottavasti hän on Do tell vähän näyttäisi siltä. Siinä oli nyt ensimmäinen kukka siksi en ole varma sen nimestä.

Pullukat Saarat ne siinä.

Wladislavassa oli monta kukkaa ja vieläkin pari nuppua.

Nimestä en tiedä mutta kaunis on.

Karl Rosenfeld

Festiva maxima

Tämä on luultavasti Eweliina sen ostin syksyllä Suomen pioniseuralta.

Tämä vanha pioni on luultavasti Mon Jules elie.

Garden treasuren kukat olivat jotenkin rähjäisiä tänä vuonna

Callies memory

Bartzella

Lykkefund ruusu autotallin seinustalla.

Ritausma

Uusin köynnösruusuni nimi ei nyt tule mieleen, mutta varmaan palaan tähän vielä.

Ihana Merveille siellä näyttää joitain itikoitakin olevan.

Morden Centennial

Jatketaan ruusuilla toisella kertaa.

Tavataan taas.